Liity jäseneksi
Etusivu » Tietopankki » Usein kysytyt kysymykset

Usein kysytyt kysymykset

Sähköherkkyys herättää kysymyksiä ja keskustelua. Tässä osiossa tarjoamme vastauksia yleisimpiin pohdintoihin

Sähköherkkyyteen liittyvät oireet vaihtelevat yksilöllisesti. Niitä on kuvattu esimerkiksi matkapahoinvointia muistuttavana olotilana tai virusinfektion alkuvaiheeseen liittyvänä yleisenä huonovointisuutena.

Oireita voi esiintyä myös kasvojen ja pään alueella esimerkiksi kuumotuksena tai tunteena, joka muistuttaa pitkäaikaista oleskelua voimakkaassa auringossa. Näihin voi liittyä myös vaikeutta ajatella selkeästi tai löytää sanoja.

Yleisimpiä sähköherkkyyteen liittyviä oireita ovat väsymys, unettomuus, stressi, päänsärky ja yleinen huonovointisuus. Muita yleisiä oireita ovat muun muassa kasvojen ja käsien punotus ja kuumotus, tinnitus, ihon pistely, aivosumu, lihassärky ja sydämen rytmihäiriöt. Myös huimausta ja keskittymisvaikeuksia voi ilmetä.

Sähköherkkä henkilö ei yleensä koe näitä oireita jatkuvasti, vaan terveydentilassa on vaihtelua. Ajoittain voi esiintyä myös täysin oireettomia jaksoja, jolloin olo voi tuntua varsin terveeltä. Näin on varsinkin silloin, kun oleskellaan luonnonläheisessä ympäristössä, jossa sähkösaaste ja ympäristön kemikaalit ovat vähäisempiä.

Moni sähköherkkä osaa yhdistää oireensa sähkömagneettisiin kenttiin. Toisilla oman sähköherkkyyden tunnistaminen vie pidemmän aikaa. Yksi käytännön tapa hahmottaa tilannetta on kokeilla, miten oireet muuttuvat altistusta vähentämällä.

Jos epäilee esimerkiksi älypuhelimen, kodin WiFi-verkon tai lähistöllä olevan tukiaseman aiheuttavan oireita, voi kokeilla vähentää näitä altistuksia. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi älypuhelimen käytön rajoittamista, siirtymistä kaapeloituun Internet-yhteyteen tai oleskelua ympäristössä, jossa altistustekijöitä on vähemmän.

Jos vointi vähitellen helpottaa tällaisen muutoksen jälkeen, se voi viitata sähköherkkyyteen. Riittävän pitkät altistus- ja välttämiskokeilut auttavat käytännössä joko vahvistamaan sähköherkkyyden tai sulkemaan sen pois.

Tavallisimpia oireiden aiheuttajia ovat kännykät, tietokoneiden näytöt, WiFi ja matkapuhelintukiasemat. Oireita voivat aiheuttaa myös monet muut sähkömagneettisen altistuksen lähteet, kuten voimalinjat, induktioliedet, hiustenkuivaajat, autojen sisätilojen sähkömagneettiset kentät, muuntajat, talojen sähkökeskukset ja muu talotekniikka erityisesti rakennusten alemmissa kerroksissa, sähköverkkotiedonsiirto, etäluettavat sähkömittarit, maadoittamattomat sähkölaitteet, himmentimet, Bluetooth-laitteet, tietokoneiden hakkurivirtalähteet, puutteellisesti toteutetut sähköasennukset sekä radio- ja TV-mastot ja tutkat.

Langattoman teknologian radiotaajuinen säteily tiedostetaan usein oireiden aiheuttajaksi, mutta myös matalataajuiset magneettikentät voivat olla vähintään yhtä merkittäviä oireiden aiheuttajia. Näitä syntyy esimerkiksi talojen sähkökeskuksissa ja sähköverkossa.

Sähköherkkyyden toteamiseksi ei ole toistaiseksi olemassa yleisesti hyväksyttyä testiä, vaan diagnoosi perustuu henkilön omaan kuvaukseen oireidensa ilmenemisestä. On hyvä huomata, että myös joidenkin muiden sairauksien, kuten migreenin, arviointi perustuu useimmiten pelkästään potilaan omaan kuvaukseen, eikä tätäkään käytäntöä pidetä poikkeuksellisena.

Sähköherkkyyden tunnistamiseksi pyritään kuitenkin löytämään diagnostisia markkereita. Erityisesti ranskalainen professori Dominique Belpomme on Pariisissa toimivalla klinikallaan kehittänyt diagnostisia keinoja sähköherkkyyden erottamiseksi (Belpomme 2015).

Euroopan ympäristölääketieteen akatemian (EUROPAEM) sähköherkkyyttä koskevan hoitosuosituksen mukaan sähköherkkyyden keskeisenä selittävänä tekijänä pidetään ympäristöä. Toisin sanoen sähköherkkyyden katsotaan aiheutuvan sähkömagneettisesta altistuksesta ja ympäristön sähkösaasteesta (Belyaev et al. 2016).

Yksilöiden alttiudessa on kuitenkin merkittäviä eroja, ja perinnöllisyyden on arvioitu vaikuttavan riskiin sairastua sähköherkkyyteen. Yhdessä tutkimuksessa havaittiin, että tietyt geenivariantit liittyivät lähes 10 kertaa suurempaan riskiin kärsiä sähköherkkyydestä (De Luca et al. 2014).

Sähköherkkyyden voivat laukaista myös muut ympäristöaltisteet. Professori Ville Valtonen on arvioinut kliinisen kokemuksensa perusteella, että sähköherkkyys ilmenee usein homeherkkyyden ja monikemikaaliherkkyyden jälkeen (Valtonen 2019).

Aina sähköherkkyyden puhkeaminen ei kuitenkaan noudata tällaista kehityskulkua. Osa ihmisistä vaikuttaa olevan jo lähtökohtaisesti muita herkempiä ympäristötekijöille.

Provokaatiotutkimuksissa sähköherkkiä vapaaehtoisia on altistettu sähkömagneettiselle säteilylle ja lumealtisteelle. Koehenkilöt eivät kuitenkaan aina ole pystyneet erottamaan sähkömagneettista altistusta lumealtisteesta.

Jos tuloksia tarkastellaan pinnallisesti, ne voivat antaa vaikutelman, että oireet eivät johtuisi sähkömagneettisesta altistuksesta, vaan ns. nosebovaikutuksesta. Provokaatiotutkimukset eivät kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua. Lähes kaikissa tutkimuksissa on ollut olennaisia metodologisia puutteita, joita on käsitelty myös tieteellisessä kirjallisuudessa (esim. Genuis & Lipp 2012).

Lisäksi tutkimukset ovat perustuneet oletukseen, että oireet ilmenisivät välittömästi altistuksen alkaessa. Käytännössä huono olo kuitenkin ilmenee viiveellä, usein vasta 15 minuuttia tai pari tuntia kestäneen altistuksen jälkeen. Myös altistuksesta toipumiseen voi kulua pitkän aikaa, jopa muutamia päiviä.

Vuonna 2021 julkaistu kansainvälinen konsensusnäkemys toteaa, että provokaatiotutkimukset eivät sovellu sähköherkkyyden etiologian (syyn) selvittämiseen (Belpomme et al. 2021).

Potilaiden kokemusten mukaan sähköherkkyydessä auttaa eniten altistuksen vähentäminen. Esimerkiksi suomalaisessa sähköherkkien potilaiden kyselytutkimuksessa 76 prosenttia vastaajista kertoi sähkömagneettisen altistuksen vähentämisen helpottaneen heidän oireitaan (Hagström 2013).

Altistuksen vähentämisen keinoja voivat olla esimerkiksi:

  • älypuhelimen käytön vähentäminen tai lopettaminen
  • valokuidun käyttö WiFi- ja mobiiliverkkojen sijaan
  • muutto ympäristöön, jossa matkapuhelintukiasemien säteily on vähäisempää
  • asuntoon tulevan radiotaajuisen säteilyn vähentäminen esimerkiksi suojaverhojen avulla
  • eräät muut tekniset ratkaisut, kuten tietokoneen näytön suojakaappi, 12 voltin valaistusjärjestelmä, lankapuhelin tai VoIP-puhelin


Sähköherkkyyteen liittyy usein unettomuutta, minkä vuoksi unihygieniasta huolehtiminen on monille tärkeä osa oireiden vähentämistä ja hallintaa. Makuuhuoneessa tulisi kiinnittää huomiota siihen, ettei siellä ole liikaa radiotaajuista säteilyä eikä magneettivuon tiheys ole liian voimakas. Näiden tasoja voidaan tarvittaessa selvittää asianmukaisilla mittareilla.

Sähköherkän unta parantaa usein melatoniinin käyttö, jota käytetään yleisesti nukahtamisen ja unirytmin tukemiseen. Sen on myös esitetty toimivan antioksidanttina ja vähentävän sekä radiotaajuisen säteilyn että matalataajuisten sähkömagneettisten kenttien biologisia vaikutuksia. Melatoniinin rinnalla unen tukena saatetaan joissakin tapauksissa tarvita myös unilääkkeitä.

Sähköherkät kokevat usein, että ulkoilu luonnossa auttaa. Esimerkiksi kävely metsässä tai uiminen luonnonvesissä voi helpottaa oloa.

Sähköherkkyydessä on erilaisia asteita. Lievimmillään sähköherkkyys voi ilmetä siten, että korvaa alkaa kuumottaa pitkän kännykkäpuhelun jälkeen, mutta ihminen pystyy muuten elämään normaalia arkea. Vaikeammissa tapauksissa sähkömagneettista kuormitusta on jouduttu vähentämään muuttamalla uuteen ympäristöön kauas aiemmasta asuinpaikasta.

Useimpien sähköherkkyys sijoittuu näiden ääripäiden väliin. Silti sähköherkät kokevat yleensä voivansa parhaiten mahdollisimman luonnonmukaisessa ympäristössä, jossa sähkölaitteita on vähän.

Sähköherkkyyteen voi liittyä myös sosiaalisia ja käytännön elämään vaikuttavia haasteita. Osa sähköherkistä kertoo kohdanneensa terveydenhuollossa epäilyä tai vaikeuksia saada oireilleen ymmärrystä. Tämä voi vaikeuttaa asianmukaisen hoidon ja tuen saamista, vaikka oikeus saada asianmukaista hoitoa kuuluu perustavanlaatuisiin oikeuksiin. Sähköherkkyyttä käsitteleviin kansainvälisiin hoitosuosituksiin tutustuminen voisi osaltaan helpottaa tilanteen huomioimista terveydenhuollossa (Belyaev et al. 2016).

Monilla sähköherkillä on vaikeuksia selviytyä työelämässä ja löytää terveydelleen sopivaa asuntoa. Ongelmat johtuvat siitä, että monissa työpaikoissa ei oteta huomioon sähköherkkien erityistarpeita.

Myöskään asuntorakentamisessa ja yhdyskuntasuunnittelussa ei huomioida sitä, että sähköherkät tarvitsisivat muuta väestöä tiukempia sähkömagneettisen säteilyn ja sähkömagneettisten kenttien turvarajoja. Näin katsoo myös saksalainen rakennusbiologian ja kestävän kehityksen instituutti, Institut für Baubiologie + Nachhaltigkeit.

Käytännössä sähköherkille rakentaminen voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei tukiasemia sijoitettaisi asuntojen läheisyyteen. Asunnoissa tulisi myös olla valmiina valokuituyhteydet ja asuntojen sähkönkulutus mitattaisiin analogisin mittarein.

Tärkeintä on suhtautua hyväksyvästi ja empaattisesti, erityisesti silloin, kun läheisesi voi huonosti. Kuuntele hänen kokemuksiaan ja ota ne vakavasti, sillä se auttaa häntä jaksamaan ja luo luottamusta.

Voit kysyä läheiseltäsi, miten hän toivoisi sinun ottavan hänen tilanteensa huomioon. Sähköherkkää auttaa usein, jos vähennät älypuhelimen ja muiden langattomien laitteiden käyttöä hänen läheisyydessään. Hänen vointinsa kannalta langallinen yhteys, kuten valokuitu, on parempi vaihtoehto, koska se vähentää sähkömagneettista kuormitusta.

Lähteitä

Belpomme D, Campagnac C, Irigaray P. Reliable disease biomarkers characterizing and identifying electrohypersensitivity and multiple chemical sensitivity as two etiopathogenic aspects of a unique pathological disorder. Rev Environ Health. 2015;30(4):251-71.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26613326/

Belpomme D, Carlo GL, Irigaray P, et al. The Critical Importance of Molecular Biomarkers and Imaging in the Study of Electrohypersensitivity. A Scientific Consensus International Report. Int J Mol Sci. 2021 Jul 7;22(14):7321.

Belyaev I, et al. EUROPAEM EMF Guideline 2016 for the prevention, diagnosis and treatment of EMF-related health problems and illnesses. Rev Environ Health. 2016 Sep 1;31(3):363-97.
https://www.degruyter.com/view/j/reveh.2016.31.issue-3/reveh-2016-0011/reveh-2016-0011.xml

De Luca C, Thai JC, Raskovic D, et al. Metabolic and genetic screening of electromagnetic hypersensitive subjects as a feasible tool for diagnostics and intervention. Mediators Inflamm. 2014;2014:924184.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4000647/

Dieudonné M. Electromagnetic hypersensitivity: a critical review of explanatory hypotheses. Environ Health. 2020 May 6;19(1):48.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32375774/

Genuis SJ, Lipp CT. Electromagnetic hypersensitivity: fact or fiction? Sci Total Environ. 2012 Jan 1;414:103-12.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22153604/

Hagström M, Auranen J, Ekman R. Electromagnetic hypersensitive Finns: Symptoms, perceived sources and treatments, a questionnaire study. Pathophysiology. 2013 Apr;20(2):117-22.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23557856/

Hedendahl L, Carlberg M, Hardell L. Electromagnetic hypersensitivity–an increasing challenge to the medical profession. Rev Environ Health. 2015;30(4):209-15.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26372109/

Institut für Baubiologie + Nachhaltigkeit IBN
https://baubiologie.de/

Johansson O. Electrohypersensitivity: a functional impairment due to an inaccessible environment. Rev Environ Health. 2015;30(4):311-21.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26613327/

Kato Y, Johansson O. Reported functional impairments of electrohypersensitive Japanese: A questionnaire survey. Pathophysiology. 2012 Apr;19(2):95-100.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22458999/

Miller AB, Sears ME, Morgan LL, et al. Risks to Health and Well-Being From Radio-Frequency Radiation Emitted by Cell Phones and Other Wireless Devices. Front Public Health. 2019 Aug 13;7:223.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/31457001/